Wednesday, May 30, 2012

Garam Masalan valmistus

Olipas jo aikakin, että postaisin reseptin garam masalan valmistukselle!

Garam masala on etenkin Pohjois-Intiassa päivittäin käytetty yleismaustesekoitus erilaisten kasvisruokien maustamiseen. Garam Masalaa voi valmistaa eri mausteista oman maun mukaan, ja siitä näkeekin monia eri yhdistelmiä – ei ole siis yhtä oikeaa tapaa valmistaa sitä. Itse valmistin garam masalan anoppini tapaan. Maun mukaan siihen voi lisätä myös esim. chilijauhetta ja sarviapilan siemeniä, ja korianterijauheen voi jättää poiskin.

Monesti garam masalan ainekset lisätään sellaisenaan kuumaan öljyyn ruokaa valmistettaessa. Vaihtoehtoisesti ruokaan voi lisätä tätä jauheversiota, jota itse suosin, sillä en mielellään syö isoja paloja neilikkaa, kardemummaa jne. Jauhe lisätään ruokiin valmistuksen loppuvaiheessa.

Ihana tuoksu tulvi asuntoomme tätä valmistettaessa – kuin jouluna konsanaan!

Vasemmalta myötäpäivään: jeeraa, kardemummaa, pippuria, neilikkaa, kanelia, laakerinlehteä ja muskottikukkaa.

 

Yhtä maustepurkkia varten tarvitset:

  • 10g neilikkaa
  • 10g mustapippuria
  • 10g kardemumman siemeniä
  • 10g kanelia
  • 10g jeeraa (juustokuminan siemeniä)
  • 10g laakerinlehteä
  • 10g muskottikukkaa
  • 20g korianterijauhetta

Valmistus:

  • Paahda kardemumman siemenet ja jeera pannulla kevyesti erikseen.
  • Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen (dry grinder) ja jauha hienoksi jauheeksi.
  • Purkita ja nauti tuoksusta!

Sunday, May 27, 2012

Porkkanapasta

DSCN5682

Nyt, kun parvekettamme koristaa taas uudet italialaiset yrtit, pastaa oli saatava! Muutamassa blogissa (mm. Lettupannu) on näkynyt viime aikoina erilaisia porkkanapastoja, ja minäkin päätin valmistaa omanlaiseni version ruoasta paikallisten raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Pinjansiemenet olisivat varmaan sopineet tähän paremmin, mutta kyllä cashewtkin proteiinipaukusta kävivät.

Kastikkeeseen tuli:

  • 2 porkkanaa
  • 1/2 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä (täällä 5 pientä)
  • Kourallinen cashew-pähkinöitä
  • Tuoreita yrttejä (oregano ja basilika)
  • 1 rkl voita t. margariinia
  • n. 1 dl maitoa
  • Tilkka kermaa
  • Juustoraastetta
  • 1 kasvisliemikuutio 1/2 litraan vettä
  • Suolaa ja mustapippuria

Valmistelut:

  • Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.
  • Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulit hienoksi silpuksi.
  • Silppua cashewt rouheeksi ja hienonna yrtit.

Valmistus:

  • Keitä pasta (minulla täysjyväspaghettia) kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä, kunnes se on ‘al dente’.
  • Sillä aikaa lämmitä voi pannulla. Kuullota valkosipuli ja sipuli voissa kevyesti.
  • Lisää porkkanasiivut ja cashewt, ja paista parin minuutin ajan.
  • Lisää 1-2 dl keitinvettä, ja anna hautua muutaman minuutin ajan.
  • Lisää kastikkeeseen maitoa, ja jatka hauduttamista.
  • Lisää lopuksi juustoraaste, mausteet, yrtit ja kerma, ja sekoita.
  • Sekoita kastike pastan sekaan ja koristele tuoreilla yrteillä.

Tuesday, May 22, 2012

Vauvanruokaa: Hedelmäsoseet 4-7kk

Kuten mainitsin kasvissosepostauksessa, meillä aloitettiin kasviksilla 4,5 kuukauden iässä ja aloin antaa hedelmäsoseita vasta 5,5 kuukauden ikäiselle vauvalle. Hedelmäsoseet maistuvat vauvalle yleensä paremmin kuin kasvikset, ja vauvan totuttua vähemmän makeisiin makuihin voi sitten alkaa antaa makeita hedelmäsoseita – ja mehuja välipalaksi. 

Meillä skipattiin tyypilliset omena- ja päärynäsoseet vauvan ummetuksen takia. Lääkärin ohjeistuksen mukaan annoimme seuraavia hedelmiä soseen ja mehun muodossa:

  • Banaani
  • Luumu
  • Avokado
  • Vesimeloni
  • Hunajameloni
  • Papaija
  • Rypäle
  • Granaattiomena
  • (Rusina)

Olemme sittemmin hyllyttäneet banaanin, koska sekin aiheutti vauvalle ummetusta, vaikka soseutinkin sen huolellisesti. Papaijan hyllytimme sen aiheuttaman ihottuman ja muiden allergiaoireiden takia. Luumusose pysyy vankkana suosikkina, vaikka kaikkihan nuo maistuvat hyvin meidän pojulle Smile

Ja tässä reseptit:

 

Banaanisose

Kuori banaani ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää runsaasti äidinmaitoa ja tarjoa samantien.

Luumusose (kuivatuista luumuista)

Lisää vettä ja soseuta luumut monitoimikoneessa hienoksi soseeksi. Voi pakastaa.

Avokadosose

Leikkaa hedelmä kahtia, irrota siemen ja kaiva hedelmäliha pois lusikalla. Purista siivilän läpi ja lisää halutessasi äidinmaitoa. Tarjoa samantien.

 

Vesimelonimehu

Kuori meloni, irrota siemenet ja leikkaa paloiksi. Soseuta sauvasekoittimella ja purista siivilän läpi. Voi pakastaa.

Hunajamelonimehu

Kuori meloni, irrota siemenet ja leikkaa paloiksi. Soseuta sauvasekoittimella ja purista siivilän läpi. Voi pakastaa.

Papaijasose

Kuori papaija, irrota siemenet ja leikkaa paloiksi. Lisää vettä ja soseuta sauvasekoittimella. Voi pakastaa.

Rypälemehu

Valmista siemenettömistä rypäleistä pieni määrä kerrallaan. Pese rypäleet huolellisesti ja kuori ne sormin. Lisää vettä ja soseuta monitoimikoneessa. Purista siivilän läpi.

Granaattiomenamehu

Irrota siemenet hedelmästä ja lisää niiden sekaan vettä. Soseuta monitoimikoneessa ja purista siivilän läpi. Voi pakastaa.

Monday, May 21, 2012

Vauvanruokaa: Kasvissoseet 4-7kk

Meillä on intialaisten reseptien kehittely jäänyt vähän vähemmälle ja on keskitytty nykyään lähinnä vauvansosetuotantoon. Meidän vauveli aloitti soseiden maistelun jo 4,5kk iässä, joten onhan tässä jo monenlaista sosetta ehditty maistella.

Täältä Intiasta saa harvemmin Piltin tyylisiä valmissoseita, ja silloin kun niitä on saatavilla, ne maksavat maltaita. Siksi meillä onkin tehty kaikki soseet kotona. Työlästä tuo on, mutta on se hyväkin asia – ainakin sitten tiedämme tarkalleen, mitä vauvamme ruoka sisältää. Ajattelin laittaa tähän muutamia sosereseptejä heille, joita ne saattavat kiinnostaa.

Ensimmäisen kuukauden ajan päätin antaa vain kasviksia, sillä halusin, että vauva tottuisi vähän vähemmänkin makeisiin makuihin. Sitten alettiin antaa myös hedelmiä kerran päivässä joko soseen tai mehun muodossa.

Meillä on lääkärin ohjeistuksen mukaan aloiteltu seuraavilla kasviksilla:

  • porkkana
  • bataatti
  • peruna
  • kurpitsa
  • pullokurpitsa
  • kesäkurpitsa  
  • herneet

Valmistustapoja on erilaisia. Itse suosin höyryttämistä, koska ravinteet säilyvät näin parhaiten. Pakastan kasvikset jääpalamuoteissa, joista siirrän minigrippeihin ja sulatan tarvittaessa valitsemani palat jääkaapissa yön yli.

Näin valmistin soseet (tässä järjestyksessä):

 

Porkkanasose

Kuori porkkanat, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää hieman vettä/äidinmaitoa ja soseuta monitoimikoneessa hienoksi soseeksi. Voi pakastaa.

Bataattisose

Kuori bataatit, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää hieman vettä/äidinmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Säilytä jääkaapissa.

Perunasose

Kuori peruna, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää runsaasti vettä  ja äidinmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Purista tarvittaessa siivilän läpi. Tarjoa samantien.

Kurpitsasose

Kuori kurpitsa, irrota siemenet, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää hieman vettä/äidinmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Voi pakastaa.

Pullokurpitsasose

Kuori pullokurpitsa, irrota siemenet, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää hieman vettä/äidinmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Voi pakastaa.

Kesäkurpitsasose

Kuori kesäkurpitsa, irrota siemenet, leikkaa paloiksi ja höyrytä pehmeäksi. Lisää hieman vettä/äidinmaitoa ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Voi pakastaa.

 

Hernekeitto

Sulata pakasteherneet ja höyrytä ne pehmeiksi. Lisää runsaasti vettä ja soseuta sauvasekoittimella. Purista siivilän läpi ja lisää valmiiseen keittoon vielä äidinmaitoa. Voi pakastaa.

 

Meidän vauvalle maistui kaikki kasvikset perunaa lukuunottamatta hyvin. Suomessa ilmeisesti suositellaan aloittamaan perunalla, mutta me jouduimme hyllyttämään perunan vähäksi aikaa, koska sen rakenne ja maku ei yksinkertaisesti kiehtonut vauvaa. Sittemmin olen sitä sekoittanut muihin kasviksiin, jolloin se on maistunut paremmin ja hän on vähitellen tottunut sen makuun ja koostumukseen. Perunaa emme tee edelleenkään kovin usein, sillä se tuottaa enemmän työtä - sitä ei voi pakastaa rakenteen takia, vaan se pitää valmistaa juuri ennen tarjoamista ja soseuttaa erittäin hyvin (intialaiset perunat pitää myös siivilöidä). On ollut paljon helpompaa antaa muita kasviksia, joita voi pakastaa ja sitten vaan yhdistellä mielen mukaan.

Soseyhdistelmissä on vain mielikuvitus rajana - itse olen yhdistellyt yleensä kahta eri kasvista sen mukaan, miten ruokalajeissa usein yhdistellään ja myös yhdistellyt enemmän ja vähemmän makeita kasviksia keskenään.

mm. Tällaiset yhdistelmät toimivat hyvin.

Peruna-porkkana

Peruna-bataatti

Kurpitsa-porkkana

Kesäkurpitsa-porkkana

Kesäkurpitsa-bataatti

Pullokurpitsa-peruna

Herne-peruna

Herne-kurpitsa

Voisi yhdistellä myös useampia kasviksia ja lisäillä vaikka tuoreita yrttejä kasvisten joukkoon tuomaan makua. Mitkä yhdistelmät teillä ovat toimineet?

Thursday, May 17, 2012

Rusinamehu (Kishmish-ka-Ras)

DSCN5769

Ajattelin laittaa tänne välillä vauvanruokareseptejä siltä varalta, jos jotakuta ne sattuvat kiinnostamaan. Vinkatkaa jos kiinnostaa!

Intialaiseen tapaan olen ruvennut valmistamaan rusinamehua vauvalle säännöllisesti, koska se auttaa vatsan toiminnassa. Lisään mehua puuroihin, mutta sen voi myös juottaa sellaisenaan tai tarjota lusikalla.

Helppoa ja herkullista – ja maistuisi myös äidille!

Valmistus:

  • Laita kourallinen rusinoita veteen likoamaan yön yli. Tarvitset sen verran vettä, että rusinat peittyvät hyvin.
  • Aamulla soseuta rusinat sormin, ja purista siivilän läpi.
  • Tarjoa siivilöity mehu sellaisenaan. Vauvan tyytyväisyys taattu! Smile

Sunday, May 13, 2012

Egg Kothu Parotta

Kananmunalla maustettu leipähässäkkä.

Kothu parotta on chilli parottan tapainen revityistä leivistä valmistettu höystö, johon olen törmännyt ainakin Keralassa, etelä-Intiassa. Kothu parotta on vähemmän tulinen kuin chilli parotta, mutta herkullista, varsinkin kun siihen lisätään kasviksia. Tähän kothu parottaan tulee lisäksi kananmunaa, mutta sen voisi hyvin jättää poiskin.

Parottan valmistin kaupan puolivalmiista parotta-leivistä, mutta jossain vaiheessa pitäisi uskaltautua valmistamaan omatkin parottat! Tätä voisi kokeilla valmistaa myös muista leivistä.

Tarvitset:

  • 2 parottaa
  • 1 tomaatti
  • 1 vihreä paprika
  • 1 vihreä chili
  • 1 kananmuna
  • Muutama currynlehti
  • Öljyä
  • 1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
  • Mausteita:
    • 1 tl tummia sinapinsiemeniä
    • 1/2 tl chilijauhetta
    • 1 tl korianterijauhetta
    • 1 tl mustaa pippuria
    • Maun mukaan suolaa

Valmistelut:

  • Jos käytät kaupan parottaa, paista parotat kevyesti molemmin puolin pannulla rapeahkoiksi.
  • Leikkaa tai revi paistetut paranthat 2-3 cm pituisiksi suorakuutioiksi. Aseta syrjään.
  • Leikkaa tomaatti, sipuli ja chili pieniksi kuutioiksi ja paprika keskikokoisiksi paloiksi.

Valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla.
  • Lisää sinapinsiemenet, chili ja currynlehdet.
  • Kun sinapinsiemenet alkavat poksahdella, lisää sipuli sekä inkivääri-valkosipulitahna. Ruskista, kunnes sipulit ovat kullanruskeita.
  • Lisää tomaatit.
  • Kun tomaatit alkavat olla pehmeitä, lisää kurkuma, chilijauhe, korianterijauhe sekä puolet suolasta. Hauduta hetken aikaa.
  • Lisää paprika ja hauduta muutaman minuutin ajan, kunnes pehmeitä. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. 
  • Sekoita kananmuna sekaan huolellisesti.
  • Lisää lopuksi parottan palaset, paista hetken aikaa käännellen ja mausta suolalla.
  • Tarjoa sellaisenaan lämpimänä.

Thursday, May 10, 2012

Oreo-sundae

IMG_1947

Meillä on täällä etelä-Intiassa ollut tosi kuuma kesä, joten jäätelöä on kulunut kiitettävästi. Tekaisin tällaisen Oreo-keksiannoksen, joka oli herkkua… alle tuli murskattuja Oreo-keksejä, sitten suklaakastiketta, vaniljajäätelöä, päälle kermavaahtoa ja suklaanomparelleja sekä lopuksi vielä keksi! Nam! Sama onnistuu tietysti Dominoista.

(Tämä ei muuten ole Iittala-mainos, vaikka näköjään jäikin tarra tuohon kuvaan… ) Surprised smile

Sunday, May 6, 2012

Makki Ki Roti

(lausutaan makkai ki roti)

Maissijauhosta valmistetut leivät.

Makki Ki Roti on täysjyvämaissijauhosta eli makki ki attasta valmistettu leipä, joka on yhdessä sarson ka saagin kanssa suosittu ateria Punjabissa luoteis-Intiassa. Olen näitä maistellut ravintoloissa jo muutaman kerran, mutta en ole onnistunut tekemään näitä kotona, sillä makkai ki attaa ei tunnu etelä-Intiasta löytävän (Näihin ei siis käy normaali hieno maissijauho). Nyt, kun anoppi toi pohjoisesta makkai ki attaa tuliaiseksi, niin pitihän näitä kokeilla.

Makki ki rotit ovat normaaleja roteja paksumpia ja kovempia, sillä makkai ki atta on jämäkämpää kuin atta (täysjyvävehnäjauho). Täysjyvämaissijauho on myös hieman vaikeampaa muotoilla kuin normaali atta, joten makkai ki rotit valmistetaan samalla tavalla kuin rice rotit – muovikelmun- tai pussin päällä taputtelemalla (kuvasarja löytyy aikaisemmasta postauksesta).

Makki ki Rotit sopivat parhaiten syötäväksi sarson ka saagin kera, mutta voisin kuvitella, että myös esim. pinaatista valmistetut muhennokset tai erilaiset dhalit (linssimuhennokset) sopisivat hyvin sen seuraksi.

6 rotia varten tarvitset:

  • 2,5 dl täysjyvämaissijauhoa eli makkai ki attaa
  • Vettä
  • Maun mukaan suolaa

Valmistus:

  • Sekoita suola jauhoihin.
  • Ala lisätä vettä vähitellen ensin lusikalla sekoittaen ja sitten käsin vaivaten.
  • Kun taikina alkaa olla tasaista ja pehmeää, mutta irtoaa käsistä, se on valmista. Taikinaan voi halutessaan lisätä lopuksi myös hieman öljyä auttamaan vaivaamisessa.
  • Jaa taikina 6 osaan, leikkaa palasiksi ja muotoile paloista kämmenellä pyöreitä palloja.
  • Litistä pallot kämmenellä alas.
  • Laita leivonta—alustalle kelmua tai esim. vihannesmuovipussi. Sivele kelmulle öljyä.
  • Ota litistetty taikinapallo, ja taputtele sitä öljytyin käsin alustalla samalla käännellen, kunnes siitä on muodostunut ohuehko leipä.
  • Lämmitä samalla paistinpannu, jolla on hieman öljyä.
  • Nosta roti kelmuineen, ja käännä se suoraan kuumalle pannulle toisin päin, samalla nopeasti irrottaen kelmun toiselta puolelta.
  • Paista korkealla lämmöllä kypsäksi molemmin puolin siten, että pinnalla on tummia läikkiä.
  • Tarjoa valmiit rotit lämpiminä sarson ka saagin tai jonkin muun muhennoksen kanssa.

Thursday, May 3, 2012

Marsipaanikokeilu: Android-kakku

Valmistin uudelleen samaa marsipaanitaikinaa, josta tein marsipaanimunia pääsiäiseksi, tarkoituksena kokeilla marsipaania kakun päällysteeseen ja koristeisiin. Sama taikina toimi erittäin hyvin, oli melko helppoa käsitellä ja helppo värjätä. Koristeita tästä oli mielestäni helpompi tehdä kuin vaahtokarkkitaikinasta, vaikka vaahtokarkkitaikina on ehkä hieman parempaa maultaan.

Tuloksena tällainen vähän kiireessä väsätty kakku teknologianörtille ja Android-fanille!

Android2 (2)

Itse kakun ulkonäköön en ole kovinkaan tyytyväinen, sillä en ehtinyt viimeistellä sitä kunnolla enkä lisätä suunnittelemiani yksityiskohtia, mutta olen mielissäni, että marsipaanitaikina oli niin helppo valmistaa. Ja kakun saaja onneksi tunnisti, mistä koristelussa oli kysymys!

Kakku oli pieni neljän munan sienikakku, jonka kostutin maidolla. Väliin tuli herkullista mansikkamoussea tuoreista mansikoista.

Marsipaanitaikinaan tuli:

  • 250g manteleita

  • 250g tomusokeria

  • 2 valkuaista

  • Tippa manteliesanssia

Täältä ei saa kuorittuja manteleita, joten keitin manteleita ensin hetken aikaa, ja niiden pehmennyttyä hieman kuorin mantelit käsin. Sitten valmistin rouheen monitoimikoneessa ja sekoitin muut ainekset sekaan, ja vaivasin taikinaksi. Lopuksi värjäsin taikinan jauhemaisilla elintarvikeväreillä.